Siirry sisältöön

Uutta osaamista graafikko- ja copywriterpuolelle – esittelyssä Marjukka ja Emilia

Unfairin talli kasvoi kesän aikana kahdella vahvalla osaajalla, kun graafikko Marjukka ja copywriter Emilia hyppäsivät remmiin. Millaisia hommia kaksikko on paiskinut aikaisemmin – ja miten he saisivat ajan kulumaan autiolla saarella?

Marjukka (kuvassa vasemmalla) tuo uusia tuulia visuaalisen suunnittelun tiimiin. Graafikoksi Unfairille pestattu nainen on kotoisin suoraan Suomen Ateenasta, Päijänteen syleilystä – siis Jyväskylästä. Kotikaupungissaan medianomiksi valmistunut Marjukka lennähti Tampereelle spontaanin ajatuksen siivin.

– Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan visuaalista viestintää Virroille, mutta valmistuin medianomiksi lopulta Jyväskylästä. Kahdessa eri mainostoimistossa työskenneltyäni satuin törmäämään Unfairin rekryilmoitukseen, ja tämä vaikutti huipulta paikalta. Kysymykseen Tampereelle muutosta vastasin vaan, että miksei!

Huolellisuudesta tunnettu Marjukka hahmottaa työnsä suuren kuvan pieniltä yksityiskohdilta ja päinvastoin. Graafikon työ on hänelle omiaan.

– Tässä työssä pääsen hyödyntämään tarkkuuttani. Osaan kysyä asiakkaalta oikeat kysymykset ennen työn aloittamista, koska tunnen suunnitteluprosessin riskit ja mahdollisuudet, Marjukka pohtii.

Uutteraa ongelmanratkaisua ja geometrisiä muotoja

Luova työ tuo usein niin teknisiä kuin mielipiteisiinkin liittyviä haasteita. Intohimo omaan työhön ja tehokas ongelmanratkaisu selättävät joskus kinkkiset tilanteet ja pitävät omaa osaamista yllä.

– Pyrin aina mahdollisimman toimivaan ja asiakkaalle sopivimpaan ratkaisuun. Tykkään testata erilaisia vaihtoehtoja ja ennakoida mahdollisia haasteita. Silloin, kun sekä asiakas että tekijätiimi ovat lopputulokseen tyytyväisiä, ovat asiat menneet oikein.

Uutterana työntekijänä Marjukalla on suunnitelma joka tilanteeseen. Autiosaarelle haaksirikkoutuminenkaan ei saisi graafikkoa pyörittelemään peukaloitaan.

– Ensitöikseni lähtisin kuvittamaan hiekkarantaa piirtämällä geometrisiä muotoja. Se näyttäisi kauniilta lentokoneella saapuville pelastajilleni. Kuvion reunaan saattaisin kirjoittaa some-tilini linkiksi. Jos aikaa jäisi, ryhtyisin kokoamaan järjestelmällisesti kookospähkinöitä näteiksi riveiksi palmun alle viileään.

Pitkän linjan journalisti hyppäsi mainosmaailmaan

Uusi copywriterimme Emilia tuo talliimme tuulahduksen journalistista kokemusta. Viestinnän moniosaaja on pitkän linjan toimittaja, joka tamperelaistui jo aikaa sitten. Kokemusta Emilialla on muun muassa maakuntalehden aluetoimituksen pyörittämisestä sekä Aamulehdestä.

– Muutin Tampereelle alun perin opintojeni takia. Vuosien saatossa olen työskennellyt erilaisissa lehdissä eri osastoilla. Lisäksi olen paiskinut hommia freelancer-copywriterina ja hoitanut valtakunnallisen kulttuurihankkeen viestintää, alun perin Pietarsaaresta kotoisin oleva Emilia kertoo.

Markkinointitoimisto näyttäytyi sopivana paikkana hyödyntää kertynyttä osaamista, mutta myös mahdollisuutena oppia uutta. Jo ennen työnhakua Emilian korviin oli kantautunut hyviä kokemuksia Unfairista.

– Olin kuullut, että Unfairilla on upea työtiimi. Annan suuren painoarvon hyvälle työporukalle, mutta myös Unfairin monipuolisuus viehätti. Toivon, että pääsen hyödyntämään ja laajentamaan omaa työkokemustani täällä.

Kiinni ajassa kuunnellen ja kysellen

Kokemus on opettanut Emiliaa tuottamaan laadukasta sisältöä tiukimmassakin aikataulussa. Verkkotoimittajanakin työskennellyt copywriterimme tietää, mitä kiire todella voi tarkoittaa.

– Verkkotoimituksessa aikajänne on aivan erilainen kuin missään muussa työssä. Siellä työn tekemistä ei lasketa viikoissa eikä tunneissa, vaan minuuteissa. Kiireen hienous on saada olla todella kiinni siinä, mitä tapahtuu juuri nyt. Toimittajatausta on myös opettanut minulle kysymisen ja kuuntelemisen taitoja.

Paineensietokyvyn ansiosta siis myös Emilia saisi autiosaarella hyödynnettyä aikansa:

– Sää ja tiede kiinnostavat aina ihmisiä, joten autiosaarelta saisi nostettua jos vaikka minkälaisia uutiskärkiä! Vaikka minulle olisi luontevampaa uutisoida jonkun muun tekosista, seuran puutteessa etsisin itse käsiini uuden eliölajin, josta kirjoittaa. Ennen julkaisua nimeäisin lajin toki itseni mukaan, Emilia nauraa.

Kirjoittaja

Lotta Heikkinen

Unfairin junior copywriter käy uusiin haasteisiin innolla ja näkee vuorovaikutuksessa vain mahdollisuuksia. Kohdentaa sydämellään ja tekee sanoista tuloksellista taidetta