Hilla Group

Mediakonsernin monet brändit muotoiltiin vahvaksi kokonaisuudeksi

Hilla Group on Pohjois-Suomen alueella toimiva maan toiseksi suurin paikallismediayhtiö. Brändimuotoilu tuli Hilla Groupissa ajankohtaiseksi, kun kaksi konsernia yhdistyi isoksi mediataloksi.

Hilla Groupin vahvat lehti- ja painotalojen brändit ovat sidosryhmille entuudestaan tuttuja. Vahvat ja tunnetut alabrändit ovat samalla tuotteita, joiden taustalla oleva konserni haluttiin myös pitää asiakkaiden ja sidosryhmien mielessä. Unfairilta haluttiin apua brändihierarkian luomiseksi, jotta konsernibrändiä käytettäisiin oikeaoppisesti tunnettujen alabrändien tukemisessa ja niiden vahvuuksien vaalimisessa. Lopputuloksena syntyi tasapaino konsernibrändin ja alabrändien välillä sekä brändikäsikirja. Brändimuotoilun ansiosta Hilla näkyy jatkossakin varteenotettavana toimijana media-alalla.

Brändihierarkian luomisessa mietittiin tarkkaan, miten konsernin monet kymmenet alabrändit hyödyntävät brändiuudistusta. Konsernibrändiä käytetään alabrändejä vahvemmin esimerkiksi työnantajamielikuvan luomisessa ja rekryissä tuomaan esille työnhakijoille ison konsernin mahdollisuuksia, etuja ja etenemismahdollisuuksia.

Ketterä prosessi toi haluttuja tuloksia

Brändimuotoilun toteuttajan valinta oli Hilla Groupille pitkä prosessi, ja kilpailutuksessa oli mukana toimijoita ympäri Suomea. Unfairin erotti muista selkeä ja liini konsepti, joka lunasti lupauksensa sprintin aikana. Brändimuotoilun prosessi oli kokonaisuudessaan kuuden viikon mittainen ja sisälsi paljon asiakkaan osallistamista keskusteluihin. Tiiviin ja napakan aikataulun ansiosta työhön pystyi paneutumaan ilman, että työtaakka olisi kasvanut asiakkaalle liian suureksi. Selkeä kokonaisuus oli myös helppo resursoida Hillan sisällä.

”Kokonaisuus oli koko ajan hallittu, ja prosessi sai hyvää palautetta. Pitkä prosessi olisi ollut puuduttava ja vienyt paljon johtoryhmän niukkaa resurssia. Kaikki tuotos on myös meidän näköistämme”, kertoo Hilla Groupin viestintäpäällikkö Minna Kallioinen.

Konsernin ulkopuolisen toimijan ottaminen mukaan brändityöskentelyyn avasi näkökulmia, ja työpajatyöskentely koettiin antoisaksi. Brändiä ryhdyttiin rakentamaan yhdessä strategisten asiakasnäkökulmien kautta.

Brändikäsikirja toimii viestinnän arjessa

Viestintäpäällikkö Kallioinen kiittelee, että brändikäsikirjan ansiosta brändi on pysynyt sellaisena kuin sen kuuluukin olla. Brändimuotoilun tuotoksia käytetään usein esimerkiksi somessa ja verkkosivustolla.

”Palaan brändikäsikirjaan todella usein ja saan sieltä hyviä elementtejä somepostauksiin. Työnantajamielikuvan luominen on ihan erilaista, kun on yhteinen sapluuna ja ilmoituspohjat.”

Brändityö huipentui verkkosivustouudistukseen ja brändilanseeraukseen, joka piti sisällään henkilöstölle suunnatun livetapahtuman, laajan valikoiman lanseeraustuotteita sekä taktisia toteutuksia kuten käyntikortit ja Teams-taustakuvat. Hilla Groupin ja Unfairin yhteistyö jatkuu Hilla Logistiikan brändimuotoilun parissa.

”Hillan strategisia tavoitteita käytiin tarkkaan läpi eri näkökulmista, ja työ eteni ohjatusti ja varmasti eteenpäin.”

Minna Kallioinen

Hilla Groupin viestintäpäällikkö