Relacom Finland Oy

Yhden yön ihme – Strategiakuva, joka ei maistu puulta

Tuntia

24

Strategiakuva

1

Relacom on rakentanut ja ylläpitänyt yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria aina ensimmäisten puhelin- ja tietoliikenneverkkojen vetämisestä asti. Sitä mukaa kun lankapuhelimet ovat tehneet tilaa älykännyköille ja sähköjohdot siirtyneet pylväistä maan alle, on Relacomilla täytynyt viilata niin toiminnan painopisteitä kuin yrityksen rakennetta.

Haasteeksi oli tähän asti muodostunut johtoryhmän laatimien suunnitelmien ja tavoitteiden avaaminen työntekijöille. Asiaan haluttiin muutos, joten puhuttelevampaa muotoa strategialle lähdettiin työstämään yhdessä Unfairin kanssa.

Tavoitteena strategia, joka ei maistu puulta

Yhden yön ihme -strategiakuva vakuutti Relacomin kertaheitolla; viikkoja tai jopa kuukausia kestävään prosessiin ei kiireisellä johtoryhmällä olisi ollut mahdollisuutta. Strategia haluttiin saada elämänmakuiseksi kuvaksi mahdollisimman nopeasti ­– mikä Unfairilla tarkoittaa yhtä yötä.

”Strategia piti saada muotoon, josta jokainen työntekijä tunnistaa itsensä ja ymmärtää tehtyjen ratkaisujen ja toimenpiteiden merkitykset. Tärkeää oli myös nivoa eri liiketoiminta-alueet yhteen.”
Antti Kirjavainen, toimitusjohtaja

Kun tavoite oli selvä, ryhdyttiin tuumasta toimeen ja käännettiin keulat kohti Vierumäkeä. Ensimmäisen päivän workshopissa strategiaan sukellettiin pohjamutia myöten ja iltaan mennessä tulevaisuuden muutostrendit, visio ja missio sekä strategiset tavoitteet ja kulmakivet alkoivat kiteytyä. Kuvan pääkohderyhmä eli omat työntekijät pidettiin tiukasti mielessä peilaamalla työskentelyä tuoreen henkilöstökyselyn tuloksiin.

Vaikka päivä oli kuorrutettu naurunremakoilla ja fistbumbit lentelivät ristiin rastiin, ei Unfairin tiimi päästänyt Relacomin johtoryhmää helpolla. Illan tullen asiakas pääsi viettämään rentoa iltaa urheilun merkeissä. Unfairilaiset puolestaan aloittivat oman aherruksensa tarinallistamisen ja visualisoinnin parissa – aamuun mennessä kuva oli valmis.

Strategiakuva innostaa keskustelemaan tavoitteista

Ensimmäiseen tulikokeeseen uunituore strategiakuva pääsi vain muutama viikko bootcampin jälkeen Relacomin avainhenkilöpäivässä.

”Strategiakuvan vastaanotto oli varauksettoman positiivinen ja saimme kiitosta siitä, että kerrankin strategiasta puhutaan ymmärrettävästi.”

Yrityksen monialaisuuden selkeästi havainnollistava strategiakuva toimii myös Relacomin rekrytointikumppanin apuna työhaastattelutilanteissa. Näin ollen työnhakijat saavat heti kiinni siitä, mitä toimintaan kuuluu ja minkälainen kulttuuri firmassa vallitsee.

”Enää strategiamme ei maistu puulta! Unfair antoi meille laatutakuun: kotiin ei lähdetä, ennen kuin kuva on valmis.”

"Aiemmin asiat olivat niin monisävytteisesti ja vaikeaselkoisesti esillä, että edes johtoryhmää oli vaikea saada keskustelemaan strategiasta ja ymmärtämään, miten kriittisiä tulevat toimenpiteemme ovat. Kuvan myötä keskustelu on muuttunut konkreettisemmaksi ja laadukkaammaksi."

Antti Kirjavainen

toimitusjohtaja

Yhdistävä tekijä

Relacom Finland Oy on yhdistävä tekijä ihmisten, teknologian sekä verkkojen välillä. Yritys rakentaa, kunnostaa ja ylläpitää yhteiskunnan tärkeintä infrastruktuuria yhdessä asiakkaidensa kanssa. Alansa johtavana toimijana Relacomin tehtävä on varmistaa, että bitit ja puhelut kulkevat, sähkönjakelu toimii ja käyttäjät ovat tyytyväisiä. Yritys työllistää Pohjoismaissa yli 3000 työntekijää ja on osa kansainvälistä Relacom Groupia.