Strategista näkemystä brändin hallintaan kunta-alan edelläkävijälle

Sarastia on Suomen suurin julkisen sektorin talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelukumppani ja modernien kuntalaispalveluiden tuottaja. Yritys näki päivänvalon, kun kunta-alan toimijat KuntaPro ja Kunnan Taitoa yhdistyivät toukokuussa 2019.

Unfairilla ollaan aina valmiita tarttumaan toimeen. Heiltä saa neuvoja ja ratkaisuja monenlaiseen pulmaan olipa kyse sitten nettisivuista, somesta tai sisällöntuotannon tarpeista.

Maiju Santikko, Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija

Uuden Sarastia-brändin jalkauttamisessa tärkeää oli huomioida, että ilme ja identiteetti tulevat osaksi kaikkea tekemistä ja kanavia. Koska Sarastialla on useita tytäryhtiöitä, oli avainasemassa hallita brändin jatkuvuus ja tunnistettavuus koko konsernin tasolla. Työ aloitettiin toteuttamalla yritykselle ja sen tytäryhtiöille web-uudistus, jonka jälkeen siirryttiin edistämään muita ilmeeseen, viestintään ja markkinointiin liittyviä toteutuksia.

Kun kaksi yritystä yhdistyy, siihen liittyy aina paljon tehtävää. Unfair on ollut alkutaipaleellamme meille tärkeä apu ja säästi meidän omaa aikaamme esimerkiksi verkkosivu-uudistuksessa ja markkinointiviestinnän päivittäisessä tekemisessä.

Maiju Santikko, viestintäsuunnittelija

Uusi brändi-identiteetti osaksi kaikkea yrityksen toimintaa

– Erityisen sujuvaa on ollut yhteydenpito omaan yhteyshenkilöömme, joka on pitänyt yhteistä pakkaamme kasassa ja organisoinut tekemisiä. Unfairilta on myös usein ehdotettu, miten joku asia kannattaisi tehdä. Meitä on muun muassa kannustettu kokeilemaan erilaisia some-kampanjoita ja keskittymään sisällöntuottamisessa yksittäisten tekstien sijaan laajempiin kokonaisuuksiin, toteaa Sarastian viestintäsuunnittelija Maiju Santikko.

Mukaan on mahtunut töitä laidasta laitaan aina sosiaalisesta mediasta graafisiin töihin ja viestinnän suunnitteluun. Kesällä 2019 ideoitiin laajamittainen rekrykampanja ja myös uuden Sarastia365 -kuntalaisasiointituotteen digi- ja viestintästrategiaa toteutettiin Unfairin fasilitoimana. Kaiken tekemisen tarkoituksena on rakentaa Sarastian matkaa kohti edelläkävijyyttä ja vahvaa kunta-alan ajatusjohtajan roolia.

Ota yhteyttä

Alkoiko kiinnostaa?

Haluatko, että tuotamme epäreilua kilpailuetua myös sinulle? Pirauta tai laita viestiä!

Taru Kumpulainen

Strategi, COO (founder & COB)

+358 40 080 6379

Lähetä meille viesti:

Lisää aiheesta