Sitowise Group

Brändiuudistus, josta jokainen voi olla ylpeä

Sitowise Group Oyj on rakennetun ympäristön suunnittelu- ja konsultointiyritys, joka koostuu monesta melko itsenäisestä liiketoimintayksiköstä. Uudessa liiketoimintastrategiassa korostuvat vastuullisuus ja digitaalisuus, mutta nopeasti kasvaneelta yritykseltä puuttui yhtenäinen nimittäjä, tarina ja persoona. Myös brändi-ilme kaipasi uudistusta ja materiaalien kokonaisvaltainen hallinta koettiin hankalaksi.

Koska sitowiseläiset halusivat olla aidosti ylpeitä brändistään, he halusivat tuekseen kumppanin, joka auttaa brändistrategian kirkastamisessa sekä visuaalisen identiteetin kokonaisvaltaisessa kehityksessä.

Laaja brändiuudistus lyhyessä ajassa ja tiiviissä yhteistyössä

Sitowiseläisillä oli käsissään hiomaton timantti: hyviä elementtejä oli olemassa, mutta palaset jäivät irrallisiksi ja brändistä puuttui tunnistettavuus, omaleimaisuus ja rohkeus. He olivat jo ansiokkaasti kartoittaneet eri yksiköidensä toiveita ja tarpeita kyselyin sekä taustoittavin työpajoin.

”Kaikille brändin elementeille on oltava reaalimaailman vastine: ne perustuvat asioihin, joita meillä oikeasti tehdään ilman päälle liimattua höttöä. Erityisesti vastuullisuuden ja digitaalisuuden sanoittaminen oli meille haaste. Nyt ne saatiin tosi hienosti mukaan.”

– Kaisa Savola, viestintäasiantuntija, Sitowise

Tehtävää oli paljon ja aika kortilla, joten yhteistyö oli intensiivistä koko syksyn ajan. Unfair kaivoi esiin Sitowisen brändin vahvuudet ja erottavat tekijät sekä kiteytti ne koko Sitowisen yhdistäväksi ytimeksi. Yhdessä sitowiseläisten kanssa muotoilimme brändin tone of voicen ja persoonan sekä määrittelimme pääviestit ja sanoitimme Sitowisen bränditarinan.

Visuaalisessa ilmeessä haluttiin säilyttää tietty tunnistettavuus. Nykyisen logon oheen muotoiltiin uusi liikemerkki, joka soveltuu etenkin digitaalisiin ympäristöihin. Myös värimaailman moninaisuus säilytettiin, mutta sävyjä viilattiin käyttökelpoisemmiksi ja palettia täydennettiin yhdellä uudella värillä. Kaikessa suunnittelussa huomioitiin saavutettavuuden vaatimukset.

”Yhteistyö Unfairin kanssa sujui oikein hyvin, teimme nopealla aikataululla ihan hirvittävän määrän asioita, joten Unfairilta vaadittiin todella monipuolista osaamista.”

– Kaisa Savola, viestintäasiantuntija, Sitowise

Brändikirja arjen apuriksi

Brändiuudistuksen lopputuloksena syntyi kattava brändikäsikirja ohjenuoraksi paitsi markkinoinnin ja viestinnän käyttöön, myös kaikille sitowiseläisille, jotka haluavat tutustua yrityksensä ytimeen. Samalla uusi ilme jalkautettiin kattavasti muihin materiaaleihin, kuten esimerkiksi yrityspresentaatioihin, brändituotteisiin ja asiakirjapohjiin.

”Minulle brand book on aidosti käsikirja työssäni. Sen tekstimateriaaleista saa poimittua erittäin hyvin oikean sävyisiä tapoja esittää asioita. Samoin meidän visuaalisen viestinnän puolelle siitä on iso, selkeyttävä apu.”

Uudistus on kerännyt talon sisältä paljon positiivista palautetta. Ihmiset kokevat nyt ymmärtävänsä paremmin, millaisessa yrityksessä ovat töissä.

“Unfair ymmärsi tavoitteemme tehdä värikästä ja erilaista jarruttelematta. Vision sanoittaminen onnistui erittäin hyvin. Toki teimme sitä tiiviisti yhteistyössä, niin kuin kuuluukin, mutta jos olisimme tehneet sitä yksin, olisi moni raikas idea jäänyt tuottamatta.”

Kaisa Savola

viestinnän asiantuntija, Sitowise