Behind­UNFAIR

Kuukauden unfairilainen: Rollo löytää rytmin grafiikasta ja rummuista

Graafinen suunnittelijamme Rollo haaveilee taiteellisesta järjettömyydestä ja omasta kuvakirjasta. Unfairilla parasta on täydellinen porukka, jonka kanssa huumori saa kukkia.

Lahtelaisen tuulahduksen talliimme tuova Rollo aloitti Unfairilla viime helmikuussa. Työskentely alkoi graafisen suunnittelun harjoittelujaksolla, jonka aikana Rollo pääsi vakuuttamaan taidoillaan ja kasvamaan sisään tallin tavoille. Vakkariksi hänet otettiin kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen harjoittelun päättymistä.

Visuaalisuus on aina kulkenut mukana Rollon tekemisessä. Hyväksi piirtäjäksi hän ei itseään kuvaa, vaan tyyli on enemmän taiteellinen. Onneksi graafinen suunnittelu on pitkälti kaikkea muuta kuin piirtämistä! Peruskoulussa kapinahenkinen Rollo oli kuvisluokalla, ja muutaman mutkan kautta hän päätyi opiskelemaan graafista suunnittelua. Toinen vaihtoehto olisi ollut kultasepän ammatti, johon tämän hyväntuulisen jampan voi myös aivan hyvin kuvitella.

Yhden ihmisen tietopankki

Ennen Unfairilla aloittamista Rollo on työskennellyt freelancerina ja pienemmässä mainostoimistossa AD:na. Pienempi firma tarjosi hyvän opin projektien ja kokonaisuuksien hallintaan, ja työnkuva oli melko laaja. Unfairilla Rollo nauttii siitä, että pääsee keskittymään täysillä siihen, missä on hyvä ja kehittämään ydinosaamistaan.

– Olen enemmän sellainen kehittäjä ja viimeistelijä kuin joka suuntaan sinkoilija. Tekemisessä on vahvana, että mitä tehdään ja erityisesti miksi.

Aiemmassa työssä printtimainonta, käyttögrafiikka ja taitto olivat keskeisiä hommia, kun taas nykyään työpöydällä on paljon enemmän digipuolen juttuja ja brändisuunnittelua sisältäen nettisivustoja ja konsepteja. Näihin toki oli kiinnostus jo aiemmin, ja Rollo onkin harrastuneisuuden merkeissä treenaillut mm. UI/UX-suunnittelua. Nykyään sitä pääsee tekemään myös ihan oikeille asiakkaille.

Muut AD-tiimiläiset kuvaavat tasaisesti työskentelevää Rolloa oikeaksi yhden ihmisen tietopankiksi. Rollolta löytyy teknistä nippelitietoa ja osaamista, jota hän mielellään jakaa myös muille. Tämä leppoisa tyyppi onkin aina valmis auttamaan.

– Seuraavaksi haluaisin itse oppia lisää animointia. Liikkuva kuva, micro interactionit ja yleensä kaikki motion designiin liittyvä kiinnostaa. Pitäisi päästä tekemään myös jotain ihan järjetöntä – vaikka joku zine! Mutta se nyt ihan omasta ajankäytöstä kiinni, ehtiikö semmoisia.

Toimistokoira teki vaikutuksen

Unfairin Rollo löysi jonkin aikaa Tampereelle muuttamisensa jälkeen. Huomion herätti rekryvideo, jolla mm. ensimmäinen toimistokoiramme Mörri on vahvasti esillä.

– Hauskasta videosta heräsi mielenkiinto, voiko näin oikeasti olla, vai onko tää vaan propagandavideo. Piti päästä näkemään!

Jo ensimmäisten päivien jälkeen Rollo pääsi toteamaan, että meininki toimistolla on juuri niin kuin videolta välittyi. Rollolle on tärkeää, että joka päivä on kiva tulla töihin, mutta myös se, että on kiva lähteä kotiin: työpäivän jälkeen on hyvä fiilis kuluneesta päivästä.

– Täällä on ihan täydellinen porukka ja ilmapiiri, kaikki on oikeasti kavereita. Jopa 20 hengen porukassa voi tuntua siltä, että oltaisiin paljon kokoamme pienempi toimisto!

Rajua rokkia ja visuaalista rytmiä

Vaikka Rollo on hyvä jättämään työt töihin, taiteellinen puoli ei kuitenkaan jää työpäivän jälkeen toimistolle. Rollo soittaa rumpuja peräti kahdessa bändissä! Rumputaiteilija Vuorisen mukaan bänditreenit on tehokas keino tyhjentää pää sekä päästellä paineita. Rokki-Rollo löytää myös yhteyden musiikin ja graafisen suunnittelun väliltä:

– Kuva ja musiikki ovat oikeastaan tosi lähellä toisiaan. Rytmi, kontrastit, nyanssit jne. Kaikki ovat tärkeitä sekä graafisessa suunnittelussa että musiikissa – se on se skaala, joka tuntuu ja näyttää hyvältä.

Paljon huumoria viljelevä, mutta sitä töissä hieman filtteröivä Rollo tykkää ulkoilla ja retkeillä avovaimo-Tiinan kanssa. Vastapainoksi arkeen saa kuulua myös sohvalla laiskottelua. Sohvalla kaverina on myös toimistolla pyörivien koirien vastapainoksi Kakku-kissa.

–Se on semmonen vähän äkänen vanhus, joka keksii mielellään pikku kepposia ja osoittaa mieltään.