Visuaalinen suunnittelu luo strategiasta silmänruokaa

Unfairilla visuaalinen suunnittelu on asiakkaan strategian herättämistä henkiin. Taidokkaan toteutuksen lisäksi visuaalinen suunnittelu on ahkeraa ajatustyötä ja tarkkaa ihmistuntemusta.

Visuaalisen suunnittelun työnjäljet ovat verkkokalvoillamme useammin kuin tiedostammekaan. Niiden aikaansaamat tunteet vaikuttavat meidän kaikkien elämään aina ostopäätöksistä viihtyvyyteen. Jokainen verkkosivu, sovellus, rakennus ja tuote kuvastaa visuaalisella ilmeellään paitsi yrityksensä mieltymyksiä, myös ennen kaikkea sen tarinaa ja strategiaa.

– Asiakas ja heidän bisneksensä ovat aina työmme keskiössä. Vasta niiden jälkeen ajatellaan visuaalista puolta. On vaikea lähteä suunnittelemaan mitään, jos ei tiedä kenelle suunnitella, mitä ja miksi, Unfairin AD Henkka sanoo.

Unfairilla asiakastyö aloitetaan aina workshopilla Unfairin tiimin ja asiakkaan kanssa. Tapaamisessa kartoitetaan myös toivottua ilmettä eli visuaalisen työn isompia linjoja. Joskus, kun toiveita on vaikea sanoittaa, tarvitaan visuaalisen suunnittelun asiantuntijalta taitoa lukea ihmisiä.

“Visuaalinen suunnittelu vaatii kuuntelemisen taitoa. Täytyy osata lukea asiakasta myös rivien välistä, sillä kaikkea ei aina sanota suoraan. Tällainen on ikään kuin meidän kuudes aistimme, AD:mme Hanna nauraa.”

Kuuntelemisen taidon lisäksi on visuaalisella suunnittelijalla hyvä olla hihassa myös muita apuvälineitä yhteisen aaltopituuden löytämiseksi.

– Joskus vastauksia pitää kaivella malliesimerkkien kautta. Esimerkiksi nettisivu-uudistuksessa asiakas voi etsiä itseään miellyttäviä sivustoja ja miettiä, miksi juuri ne kiinnostavat. Meidän tehtävämme on miettiä, mitkä asiat lopulta ovat tärkeitä strategisiin tavoitteisiin pääsemiseksi, graafikkomme Marjukka kertoo.

Luova työ markkinointimaailman sykkeessä

Luova työ etsii mahdollisuuksia ja inspiraatiota jatkuvasti. Aikansa seuraaminen populaarikulttuurin tapahtumista arjen pieniin yksityiskohtiin ja maailmanuutisiin ruokkii luovuutta ajasta ja paikasta riippumatta.

– Suunnittelijan pitää olla hyvin perillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Yleensä parhaiten huomiota saavat kampanjat ovat hetkessä kiinni ja reagoivat siihen jollain kiinnostavalla tavalla, Henkka sanoo.

Arjen kiireessä luovalle ajatustyölle ei aina jää paljon aikaa. Tiukka aikataulu asettaa haasteen, joka keinolla tai toisella on selätettävä.

– Toisinaan työ on mekaanista tarkkojen tehtävänantojen toteuttamista, mutta joskus myös enemmän ajatustyötä ja luovuutta vaativa työ on sullottava aikatauluun. Jos työ tökkii, laitan musiikin soimaan ja lähden metsään. Luonnosta saa aina inspiraatiota, graafikkomme Laura kertoo.

Ideoita syntyy niin nopeasti paineen keskellä taikoen kuin ajan myötä hitaasti kehkeytyen. Ajatustyön sutiessa tyhjää voi pienikin tauko tehdä ihmeitä. Pitkänkin ajatustyön tuloksiin on kuitenkin aina suhtauduttava kriittisesti.

– Kaikki ideat, olivat ne kuinka hyviä tahansa, eivät aina ole käytettävää materiaalia. Tässä työssä pitää muistaa asiakas jatkuvasti ja osata hylätä ne omat hyvät ideat. Parasta onkin asiakkaan tyytyväisyys lopputulokseen. Silloin itsekin on tyytyväinen, Marjukka sanoo.

Jatkuvaa itsensä kehittämistä

Visuaalinen suunnittelu ei ole pelkästään luovuutta, vaan se on myös tekniikan ja tekniikoiden tuntemusta. Teknologian ja trendien päivittymisen kova vauhti pakottaakin markkinointialan kehittymään jatkuvasti.

– Koko ajan tulee uusia laitteita, verkkosivut muuttuvat ja koodit kehittyvät. Se, mitä työkaluilla ja resursseilla pystyy tekemään, elää koko ajan. Aina ei tarvitse ratsastaa trendien harjalla, mutta niistä pitää osata poimia tiettyjä elementtejä sovellettavaksi, Henkka sanoo.

Välineitä itsensä kehittämiseen on visuaalisen suunnittelun ammattilaisille tarjolla runsaasti. Netin opetusvideot opettavat uusia tekniikoita kotona ja koulunpenkki tuo akateemista pätevyyttä.

– Opettelen uusia tekniikoita blogeista ja videoista. Pidän myös jatkuvasti silmäni auki: tarkastelen mielestäni hyvältä ja huonolta näyttäviä asioita koittaen selvittää, kuinka ne on tehty ja kuinka niistä voisi saada entistä hienompia, kesä-graafikkomme Amisha sanoo.

Myös työarki opettaa tekijöitään. Asiakkaan toiveiden toteuttaminen vie visuaalisen suunnittelijan aina uusille vesille.

– Jokainen asiakas tuo mukanaan uudenlaisia haasteita, joiden ratkaisemiseksi omaa osaamista pääsee jatkuvasti soveltamaan ja hiomaan. Täällä työskenteleminen on siis jo itsessään oman osaamisen kehittämistä, Laura kertoo.

Vaikka visuaalisen suunnittelun työnjäljet ovat useimmiten konkreettisia, työ sitoutuu vahvasti suurempaan kokonaisuuteen.

– On hienoa olla todistamassa sitä oivallusta, kun asiakas alkaa työmme kautta luontevasti ja omatoimisesti hahmottamaan toimintansa uutta suuntaa. Silloin työmme pääsee oikeuksiinsa, Hanna kiteyttää.